Kumpi tuottaa enemmän yhteistä hyvää, se että annetaan innostuksen elää ja kasvaa vai että tehdään varmistuksia niille, joita ei kiinnosta?
Minusta tämä ei ole jokotai. Perustietoja tarvitaan. Niitä voi hankkia etukäteen, just in time , learning by doing, tai myös jälkikäteen. Se että tehdään ja kokeillaan ei tarkoita perustietojen väheksymistä.
Arkikokemus sanoo, että suurin osa oikeista asiantuntijoista on ensin kiinnostunut ja sitten tehnyt ja oppinut. En tunne oikein ketään, joka olisi esim. opiskelut elektroniikan perusteet ja sitten innostunut värkkäämään. Tai sama autojen korjaamisen kohdalla. Laita tuohon tilalle salibandy, ja vastaus on ilmeinen - tekemällä oppii ja teoria tulee jos tulee. Entä matematiikka? Siinä jää jo miettimään onko 'perustietojen oppiminen' mahdollista ilman, että sitä edeltää omatoiminen tekeminen matematiikan parissa.
Sen sijaan toisin päin tunnen ihmisiä, joiden osaaminen perusteista erikoisosaamiseen on häkellyttävää.
Mietin, onko meillä paradigma oikein ja kohdillaan? Perustiedot kyllä, mutta pitääkö ne (kaikki) hankkia "etukäteen"?
Toiset kyllä kiinnostuvat teorian kautta, mutta he yleensä kiinnostuvat nimenomaan siitä teoriasta. Osaamista ja oppimista on monenlaista, pitääkin olla.
Perimmältään kysymys taitaa olla induktiivisesta ja deduktiivisesta päättelystä. Ensimmäinen on lähempänä kokemusta ja mahdollista pienemmillä pohjatiedoilla. Deduktiivinen päättely ja tutkimus luonnollisesti taas edellyttää erinomaista tiedonalan tuntemusta.
No, minusta molemmille on paikkansa. Mutta oppimisen halua ei korvaa mikään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti