tiistai 11. helmikuuta 2014

Hiljaisuutta, kilpailua, valintoja, vastuuta?

HS Mielipide 11.2.2014:

Valinnanvapaus toisi kilpailun kouluihin - Jan Jansson


Hyvästä tavoittelemisen arvoisesta elämästä, yhteiskunnallisista mahdollisuuksista ja välttämättömyyksistä, koulusta, oppimisesta ja kasvatuksesta puhutaan paljon juuri nyt. Elämmem mielenkiintoisia aikoja! 
Mistä tarpeista mm. nämä tämänpäiväiset yleisönosastokirjoitukset kertovat ja miten näihin tarpeisiin vastataan?


Nuoret eivät pysty hallitsemaan erilaisia teknologisia ja kulttuurisia viettelyksiä

Näin varmasti on, koska emme pysty siihen me aikuisetkaan. Mitä sellaisessa tilanteessa tulee tehdä, jos kasvattaja huomaa, että nuorella ei ole eväitä selvitä niistä haasteista, joita aivan tavallinen arki tarjoaa? Aikuisten, niin omien vanhempien kuin koulunkin, tehtävänä on siis antaa sellaisia oppimistilanteita, joissa sitä puuttuvaa taitoa pääsee harjoittelemaan. Tosi monimutkaisessa maailmassamme ei enää toimi se perinteinen, behavioristinen malli, että pilkotaan toivottu suorite pienniin osiin ja vähitellen edetään kompleksisempaan kokonaissuoritukseen. On vain hyväksyttävä se, että ympäristö muuttuu koko ajan ja annettava nuorelle mahdollisuus sekä kokea aikuisten tarjoamaa turvaa että olla rohkea ja ottaa haasteet vastaan. Maailmaa ei voi yksinkertaistaa, vaikka meille aikuisille se on perinteisesti ollut keino yrittää hallita tilannetta. Nykymaailmassa se vain ei toimi.


Kouluihin hiljaisuuden opettamista?

Erittäin hyvä ajatus! Mistä tämä tarve siis nousee? Voisiko olla niin, että ei pelkästään median ja viihteen maailma, vaan myös koulu on yhtä pirstaletta. Itse haluan kysyä, milloin esimerkiksi luento tai oppitunti on yksilölle juuri sopivan mittainen. Oman kokemukseni mukaan ei juuri koskaan. Saatan osata liikaa tai liian vähän, ei vain kiinnosta tai sitten kiinnostaa niin paljon, että lopettaminen harmittaa.
Jos koulun oppituntirakennetta ei määrää optimaalinen, paras mahdollinen oppiminen, miksi sitä sitten käytetään? Itse näkisin sille olevan kaksi perustetta. Ensimmäinen on se, että kun opetetaan ryhmiä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aikatauluttaa toiminta tiukkaan taulukkoon. Silti tuntuu, että koko ajan enenevästi tuo ryhmien opettaminen on kuitenkin asian "roiskaisemista" kohti kohderyhmää, josta vain ehkä 20% on otollisessa tilassa ja vaiheessa ottamaan tuon purskeen vastaan. Toinen peruste on teollisen yhteiskunnan peruja: on syytä oppia tulemaan paikalle, kun tehtaan pilli soi ja heiluttaa jakariaan yhteisessä tahdissa pillin seuraavaan vinkaisuun. Tuota maailmaa ei kuitenkaan enää ole eikä tuottavuuden paradigma enää taivu kurin ja järjestyksen alle. Tarvitaan toisenlaisia valmiuksia toimia muuttuneessa maailmassa.

Hiljaisuus on tärkeää ja kyseissä mielipidekirjoituksessa se konkretisoidaan kauniisti. Takana on kuitenkin erilainen koulukulttuuri, jossa jo lähtökohtana on yksilön paras mahdsollinen oppiminen, mutta koko ajan sidoksissa yhteisöönsä. Olisiko tuossa miettimisen paikkaa "yleiskoululle"?

Onko valinnanvapaus kilpailua?

Kirjoittaja nostaa esille tärkeitä kysymyksiä tasa-arvosta, koulusta ja yleissivistysestä. Onkin varmasti niin, että jos nykyiseen kouluun tuotaisiin lisäelementtinä valinnanvapaus, ajauduttaisiin juuri kuvatunlaisiin ongelmiin. Jos valinnaisuus tuodaan "vain" tai  "vasta" lukioon, ollaan erikoisessa tilanteessa. Opiskelijat on yhdeksän vuoden aikana koulittu toimimaan osana konetta, joka tuottaa tietynlaista tuotetta, tosin tuotteiden laadussa on kyllä suurta vaihtelua. Tuollainen ei palvele yksilön etua, mutta ei tojmeksiantajan eli yhteiskunnankaan. Jos kyse olisi yritystoiminnasta, homma ei pitkään jatkuisi. En halua mitenkään yksioikoisesti ihannoida liiketoiminnan paradigmaa, mutta julkisen palvelun tehokkuus on nimenomaan sitä, että tuotetaan  hyvin sitä toimintaa, jota on tarkoitus tuottaa. Siis koulussa parasta mahdollista oppimista muut tehtävät saakoon oman pohdintansa.

Kun pärjääminen yksilönä nykyisessä ja tulevassa maailmassa edellyttää monenlaisia valmiuksia sopeutua uuteen, nähdä mahdollisuuksia ja kykyä tarttua niihin - siis oppia, oppia, oppia - koulun yhteiskunnallinen tehtävä on nimenomaan antaa tilaisuus oppia näitä taitoja. Kun maailma on pelkkiä valintoja, kännykän virtanapin painamisesta alkaen,  oppimisen tulee painottua pienestä lähtien kykyyn valita.  

Toinen miettimisen arvoinen asia on "yleissivistys". Lukion tuntijakokeskustelu pyörii eri aineiden merkityksen pohtimisessa ja siinä, millainen määrä mitäkin tiedonalaa turvaa "perinteisen yleissivistyksen".  Samaan aikaan jo peruskoulun puolella koetaan kiirettä ja sisältöjen runsautta. Monet asiat käsitellään 12 kouluvuoden aikana moneenkin kertaan - ehkä syventäen, mutta innostuneelle oppijalle puuduttavastikin. 

Voiko yleissivistys siis nyt ja tulevaisuudesssa olla 
  • monipuolista kykyä laajasti ja syvästi ymmärtää maailmaa, erilaisten oppimiskokemusten kautta ja niitä yhdessä jäsentäen 
  • kykyä innostua oppimisesta joka päivä
  • halua jakaa ja toimia yhdessä
  • kykyä tehdä oppiessa ja oppia tehdessä
  • erilaista eri ihmisillä, mutta toisten kokemusta kunnioittaen
Ainakin yleissivistys luettelona tiedoista ja sisällöistä, jotka tulee hallita on mahdoton tavoite. 

Valinnaisuus ei siis ole kilpailua koulujen välillä vaan 3O:n periaate oman oppimisen omistamisesta ja kyvystä olla sekä tuottava yhteisönsä jäsen että oman elämänsä omistaja. Toki häviäjiäkin löytyy ilman kilpailuakin, jos (joku) koulu ei halua nähdä ympärillään muuttuneen maailman vaatimuksia. 
Voisi kuitenkin kysyä, mihin sellaista koulua ylipäätään tarvitaan?
  •  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti