torstai 19. joulukuuta 2013

Koulun johtamisen ohjenuora minulle nyt, kun aallot lyövät korkeina

Copyright All rights reserved by PaavoBave (lupa saatu)
Tällainen lainaus tältä illalta Facebookista Martti Hellströmiltä:

Martti Hellström 

HYVÄ JOHTAJA osaa luoda kirkkaan kuvan siitä, mitä hyvää on joen toisella puolella ja mitä tältä puolelta puuttuu. Hän inspiroi, motivoi, ohjaa ja tarvittaessa pakottaa hyiseen veteen nekin, jotka eivät itse uskaltaisi lähteä jokea ylittämään. ei jätä ketään yksin selviämään virran keskelle, vaan huolehtii, että jokainen kasvaa uuden haasteen mukana ja pääsee turvallisesti joen yli luvattuun maahan.

Petteri Kilpinen



Todella hienosti sanottu.
Kun lähden kevääseen ja olen luvannut jo panostaa ihmisten kohtaamiseen, otan tämän ohjenuorakseni. En koe näkökulmaa vieraaksi, mutta tiedän että siinä minulla on parannettavaa. Olen nopeasti syttyvä ja tekemään altis. Vaikka oma tapa toimia tuntuu jotenkin ain jotenkin siltä "luontevalta", tiedän ettei se ole ainoa oikea, jos on oikea ollenkaan. Jokaiselle on paikkansa ja minulle maksetaan siitä, että saan jokaisen onnistumaan.

Juuri nyt opettajilla on haastava paikka. Oppiminen on murroksessa, miten sen kukin näkeekin. Yhteiskunnan vaatimukset koululle elävät. Sosioekonomiset erot kasvavat. Opetussuunnitelmat, tuntijaot, rahoitus ja kuntaliitokset mietityttävät.

Johtajan tehtävä taitaa nyt olla enemmän luoda turvallisuutta kuin keikuttaa venettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti