sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Rakenneuudistus

Ihmettelen tätä puhetta rakenneuudistuksesta. Säädetään kaikenlaista, mutta ei uudisteta niitä rakenteita. Eihän tässä kummaa järkeä tarvita. Tarvitaan vain yksinkertainen rakenneuudistus. Selvää tietysti on, että rakenneuudistus muuttaa rakenteita! Muutos rakenteissa tuottaa yksilön kannalta muutoksen reaalitilanteeseen. Rakenteen pitää siis olla sellainen, että se tuottaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti hyvää kaikille. Samalla itse ajattelen niin, että sen pitää mahdollistaa jokaiselle innostuminen, kokeileminen, yrittäminen, merkitys, onnistuminen - ei siis tasapäisyyttä, vaan oikeudenmukaisuutta.

Minun lähtökohtani on oma tulkintani John Deweyn ajatuksista, voi olla vääräkin, mutta oma kuitenkin:
Ideaali yhteiskunta on kuvattavissa tällaiseksi: Kun koen jonkun asian olevaan hyvin, ideaali tilanne on se jossa tämä hyvä asiantila on tai tapahtuu koko ajan.

Ideaali yhteiskunta

on minulle sellainen, jossa
  • jokainen kasvaa ja kehittyy kohti edellä kuvatun kaltaista omaa ideaaliaan
  • jokainen antaa muille mahdollisuuden samaan, toisen hyvä ei ole minulta pois
  • jokainen on oman yhteisönsä tärkeä ja merkitykesllinen jäsen, niin omasta kulmastaan kuin muiden kannalta katsottuna
  • jokainen saa samanlaisen, mahdollisimman hyvän terveydenhoidon - niin hyvän kuin yhteiset voimavarat sallivat
  • jokaisella kohtuuhintainen asunto saatavilla, vaikka isomman ja kalliimman saa toki hankkia
  • jokaisella on riittävä perustulo, jonka päälle on motivoivaa ottaa pienipalkkaistakin työtä   

Koulu ja oppiminen

  • Suomessa on maailma korkeatasoisin opettajankoulutus, joten käytetään tuo satsaus hyväksi
  • Koulupäivästä 50% yhteisiä perusopintoja, 50% omaan innostukseen perustuvaa oppimisista
  • Harrastukset integroidaan koulupäivän perään vapaaehtoisina kerhoina
  • Kustannuksia tulee vain kerhoista, säästöä tulee oppimispuolella, kun motivaatiotaso nousee
  • Rakastan peruskoulun ideaalia ja ajatusta. En halua suojella vanhaa rakennetta. 

Terveydenhuolto

  • lopetetaan nykyinen perusterveydenhuollon järjestelmä (erikoissairaanhoitoon en osaa ottaa mitään kantaa, enkä haluakaan. Se näyttää minusta tosi hyvältä nytkin. Kari Hotakaisen raajat kursittiin kokoon lompakkoa kysymättä, äitini pääsi syöpätutkimuksiin ja hoitoon aivan käsittämättömän nopeasti)
  • tilalle malli, jossa
    • jokainen saa valita missä käy
    • palveluntuottaja = lääkäri/-asema tms. saa korvauksen /asiakas, ei /hoitotoimenpide
    • kaikilla samantasoinen terveydenhoito 
  • Ongelmia tulee vain nykyiselle rakenteelle, kaikille riittää kyllä töitä. Voi olla että palkkatason erot lääkäreillä pienenevät. Minusta se on plussa, joku voi olla eri mieltä. 

Asuminen

  • rakennetaan välittömästi kaikille asuntopula-alueille riittävä määrä vuokra-asuntoja yhteiskunnan toimesta
  • tavoitteena ei ole liiketaloudellinen voitto, vaan peruspalvelu 
  • omistussasuntojen hinnat saattavat laskea - hmmm se nappaa minuakin, mutta ei voi mitään

Sosiaaliturva

  • otetaan käyttöön kansalaispalkka, jonka taso vastaa nykyisiä perustukia
  • olisiko se silloin joku 800€/kk
  • homma kustannetaan vaikkapa näin a) palkkatasoa laskemalla matalapalkkatöissä, jolloin niissä jää ihmiselle kuitenkin käteen enemmän kuin nyt b) nostamalla verotusta kaikilla yli 3000€ tienaavilla kansalaispalkan verran ja yli 9000€ tienaavilla reilusti. Ja kun koulupuolen muutos tehdään, ihmiset ovat kiinnostuneempia toimijoita - syrjäytetttyjä on vähemmän ja kulut laskevat. Toimeliaisuus nousee väistämättä eri sekstoreilla, mikä vähentää kuluja ja lisää taloudellista liikettä väistämättä. 

 

Kävi vaan ärsyttämään.

Siksi kirjoitin. Moni on minua viisaampi ja tietää enemmän. Väitän, että yllä olevilla keinoilla ratkeaisi paljon niin kilpailukyvyn, syrjäyttämisen, terveydenhuollon, oppimisen kuin hyvän elämän probleemeista. Viisaammat voivat kertoa lisää.

Tarvitaan vain rakenneuudistus.

1 kommentti:

  1. Deweyn ajatuksista olisi enemmänkin otettavaa; ihan vaikka kouluTOIMINNAN järjestämiseen. Oliko se nyt School and society, jossa oli esimerkkipohjapiiroskin siitä, miten innostava ja tekemällä oppimiseen suuntaava koulurakennus laaditaan :)

    Learning by doing alkaa minusta nyt vasta levitä taitoaineiden piiristä laajemmalle. Mä kutsun sitä tuottamalla oppimiseksi, käsityökasvatustieteilijä kun olen. Olin jo toiveikas uuden tuntikehyksen alla, mutta ei... Ei olla valmiita.

    Oppiainerajat on liian rakkaita.

    VastaaPoista