maanantai 23. huhtikuuta 2012

ITK:n ihmeitä

Olin ITK-messuilla pitkästä aikaa - todella pitkästä! En edes muista, milloin viime kerta oli, mutta muistaakseni 90-luvulla. Tuolloin olin mediakeskus- ja atk-kouluttajahommien myötä eri rooleissa mukana monissa tapahtumissa. Toinen juttu oli se, että 90-luvulla messut olivat vuoden tärkeimpiä paikkoja työn kannalta. Nyt olin paikalla omalla kustannuksella ja vuosilomapäivillä. Kivaa oli, en kadu satsausta.

AttributionNoncommercialShare Alike Some rights reserved by Old Shoe Woman
Mikä on samoin 
Päällisin puolin aika moni asia on samoin. Messut ovat samanhenkisten hengennostatuspaikka. Mielenkiintoisia ihmisiä - uusia ja vanhoja - on niin paljon, että suunnitellusta ohjelmasta on vaikea pitää kiinni. Ihmiset ovat todella tärkeitä, samoin ilmapiirin haistelu. Tärkeää on myös vaihtaa suunnitelmiaan "viime hetken vinkin" saadessaan.
Samaa on  myös yltäkylläinen messumeininki. Erilaisten juttujen kauppaajia on paljon. Karkkeja on tarjolla enemmän kuin jaksaa syödä.

Mikä on muuttunut
90-luvulla ITK oli tärkeä verkostoitumisen paikka. Se oli paikka olla esillä, tavata tärkeitä ihmisiäja luoda kontakteja. Ainakin itselleni tämä oli nyt toisin. ITK oli loistava paikka tavata kasvikkain ihmisiä, joiden kanssa oli enemmän tai vähemmän tuttu sosiaalisen median parista. Tärkeät ihmiset saivat kasvot ja äänen.
Toinen muuttunut asia oli se, että 90-luvulla puhuttiin "tietokoneavusteisesta oppimisesta" ja "opetusohjelmista". Nyt puhutaan jo ohimenossa olevasta "verkko-oppimisympäristöstä", "mobiilioppimisesta" ja "PLN".stä. Nekin ovat todennäköisesti siirtymäkauden sanoja kohti oppimisen aika perustavaa muutosta lähivuosien aikana (ennustan!)





Mitä jäi käteen

  • tapasin ne some-tutut - ihan mahtavaa!
  • tapasin monta vanhaa tuttua sieltä90-luvulta - oli kiva nahdä ja havaita, että henki on päällä vielä muillakin kuin minulla
  • tabletit ja muut mobiililaitteet ovat tulleet, nme eivät enää ole "tulossa"
  • detaljina oli kiva kuulla, kuinka puhuttiin "vitosesta", ei HTML5:sta - sein on siis jo tullut eikä tulossa
    • kaksi edellistä saattaa ennakoida joko Applen ylivallan kasvua tai sen kaatumista- katsotaan :)
  • kaikkein tärkeimmät jutut itselleni olivat
    • eMath-hanke; rakenteinen päättely ja sen sovellus
  • Frans Mäyrän esitys pelillisyydestä; päätösluennolla (avausluento meni siellä messuosastolla ohi.... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti